![]() Tyyppi oli saksanpaimenkoira Spyn jälkeen melkoinen yllätys, sillä monesti en ole näin aktiiviseen neitiin törmännyt. Pienenä pentuna Tyyppi oli todella vilkas persoona, nätti jokapaikanhöylä, joka innolla oli mukana tekemisissäni. Silloin Tyyppi vielä kuunteli omistajaansa ja halusi oppia kaikkea kivaa. Murkkuiän iskiessä Tyypistä tuli kuitenkin melko tottelematon, se selvästi halusi kokeilla rajojaan ja katsoa, mihin asti voisi päästä. Se aika oli melkoista tappelua meidän kesken, vaikeaa oli aamuisin herätä ja pelätä, josko taas yksi kenkä olisi pureskeltu riekaleiksi. Nyt Tyyppi on hieman rauhoittunut, mutta enegiaa ja persoonallisuutta siitä vieläkin löytyy! Neiti tarvitsee todella paljon aktiviteettia, kotiin sitä ei yksin voi jättää, vaan aina täytyy olla joku kaveri mukana. Tyypistä ja bordercollie Erasta onkin tullut todella hyviä kavereita, sillä nämä neidit täydentävät toisiaan. Era saa kovissa paikoissa Tyypin rauhoittumaan, jonka vuoksi kotikin pysyy nykyisin siistinä. Liikkumista Tyyppi ei välttämättä tarvitse niin paljon, mutta muuta aktivitettia ja pähkäilytehtäviä täytyy aina olla saatavilla. Vaikka Tyyppi onkin melko rauhaton, se on kuitenkin tasapainoinen ja varma koira. Älyä tältä koiralta löytyy, jonka vuoksi se pähkäilee nopeasti kaikki tehtävät läpi. Minua neiti tottelee hyvin, mutta muita ihmisiä kohtaan Tyyppi on aina ollut varautunut. Se saattaa joissain tapauksissa käyttäytyä hieman aggressiivisesti puolustaessaan itseään, reviiriään tai lähimmäisiään, mutta liiallisuuksiin tämä ei mene. Muiden koirien ei kuitenkaan kannata tulla urputtamaan tälle tytölle. Vaikka Tyyppi antaakin ihmisille vaikutelman, että se olisi aggressiivinen ja kova koira, oikeasti neiti on kaikkea muuta. Jos Tyyppi päästää koiran tai ihmisen lähelleen, samalla se lupautuu suojelemaan ja kohtelemaan tätä hyvin. Tämän vuoksi sille on erittäin tärkeitä luotettavat ihmiset ja koirat, joiden kanssa se elää. Luotettavuuden takia se on myös uskollinen ja vankka, eikä hylkää pahimmassakaan tapauksessa perhettään. Vahvan puolustusvietin takia Tyypillä on mahtavat mahdollisuudet pärjätä palveluskoiralajeissa. Se on nopea oppimaan, eikä unohda oppimaansa. Valitettavasti Tyypillä on myös tapana oppia sekä hyvät että huonot tavat, jonka vuoksi neidin kanssa täytyy kuluttaa paljon aikaa koulutukseen. Se on kuitenkin kaiken arvoista, sillä nyt Tyyppi on vallan ihastuttava koira.
![]()
![]()
Layout © Tidamin Kopiointisivut
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||