Era on valpas ja aktiivinen bordercollie, joka tarvitsee jokapäiväistä huolenpitoa ja huomiota. Yksi asia, mihin Erassa ensimmäisenä ihastuin, oli sen kaunis väritys. Sen takia tyttö on saanut aina paljon huomiota, minne ikinä menemmekin. Sen takia Era saattaa loukkaantua, jos se yhtäkkiä jätetäänkin huomioimatta. Erasta voi sanoa, että se on juuttunut melko pitkälti rutiineihin, eikä halua niistä horjua. Ruoan täytyy tulla täysin samaan aikaan kuin eilen, ja lenkille lähtöjen määrästä ei horjuta. Aktiivisena koirana Era tarvitseekin paljon liikuntaa. Neidistä voi kuitenkin sanoa, että se on tottelevaisin koira, mitä ihminen voi omistaa. Eran voi huoletta päästää vapaaksi lenkillä, sillä se kulkee vierelläni jos käsken, ja tulee luokseni, jos niin komennan. Tämän vuoksi Era osaa myös eniten koiristani temppuja, sillä neiti pitää oppimisesta. Se tietää, että hyvästä tuloksesta saa paljon ja yrittää siksi aina parastaan.
Muita koiria kohtaan Era on aina ollut kohtelias. Se osaa kyllä halutessaan olla äkäinen, jos esimerkiksi sen omaa reviiriään uhmataan, mutta muuten se on aika suopea muita koiria kohtaan. Arkuutta ei esiinny, vaan Era osaa ohekasti tutustua kaikenlaisiin eläimiin. Ihmisiäkin kohtaan Era on ystävällinen, vaikkakin pientä valppautta esiintyy vieraita kohtaan. Omistajaansa kohtaan Era on paikoin hieman nöyrä, mutta ei mielistele. Se tietää paikkansa ja eikä uhmaa minua. Minun ja Eran suhdetta voisi kuvainnollistaa lauseella: "Luemme toisiamme kuin avointa kirjoja", sillä me kummatkin vaistoamme heti, millä päällä toinen on. Tästä on tietysti hyötyä, sillä suhteemme on vahva ja kestävä, tajaiskuista huolimatta.
Era rakastaa paimentamista ja sillä on vahva vietti työhönsä. Neiti on sitkeä, se ei suostu luovuttamaan kunnes viimeinenkin lammas on löytänyt kotiinsa, eikä missään nimessä luovuta kesken. Joskus Era osaa olla myös hieman liian ankara itseään kohtaan, jos yksikin pieni asia menee pieleen. Tämän se kuitenkin korjaa panostamalla seuraavalla kerralla entistäkin enemmän annettuun tehtävään. Kisatilanteessa neiti on rauhallinen, tai jos se on edes hieman hermostunut, niin melko varmasti rauhallinen kävelylenkki rauhoittaa sen.
Rocherstav Free Flight
About Tric Twisted
Power Trill PM
Lady a Wein Tric Twisted
Onur Around'N Rianna
VP Spruce Twig
JD Willa Fox
Lasimeren Light of Hope
Nevola's Fresco
Dichromatic Dick
Angora S.B.
Talen Blended Whiskey
Turreted Tug
Fete Galante
18.09.2009 "Erinomainen ensivaikutelma. Hyvä pää. Erinomaiset silmät ja korvat. Hyvä kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Hyvä häntä. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Hyvät etu- ja takajalat. Erinomainen turkki ja väritys."